Romanit Suomessa
Suomessa asuvat romanit ovat kokeneet eriasteista vieroksuntaa jo puolen vuosituhannen ajan. Miten romanikulttuuri on maassamme näyttäytynyt?
Romanit saapuivat Suomeen viitisensataa vuotta sitten pääasiassa Ruotsin kautta. Alkoi kiivas karkotus: milloin heidät karkotettiin Suomesta Ruotsiin, milloin Ruotsista Suomeen.
Ankara vieroksunta johti vuonna 1637 säädettyyn hirttolakiin, joka salli teloittaa kaikki maahan jääneet romanit ilman oikeudenkäyntiä. Laki kumottiin vuonna 1748.
Myös kirkon kanta romaneihin oli alkuun jyrkän kielteinen. Kirkolliset toimitukset sekä sairaanhoito olivat heiltä pitkään kielletyt.
1800-luvulla ilmapiiri lauhtui ja romaneja päätettiin yrittää sulattaa valtaväestöön. Suomen itsenäistyttyä 1917 romaneista tuli Suomen kansalaisia ja he saivat samat oikeudet kuin muutkin kansalaiset.
Saavutetuista oikeuksista huolimatta romanien käytännön elämä pysyi hankalana.
Yhteiskunta teollistui ja perinteiset käsityöläisammatit vähensivät jatkuvasti merkitystään. Työnsaanti edellytti yhä useammin koulunkäyntiä. Sitä romanit vierastivat, sillä tavoitteena oli edelleen sulattaa romanit valtaväestöön.
1960-luvulta alkaen romanien asuinolot ja toimeentulo ovat kohentuneet. Siitäkin huolimatta tämänhetkisistä noin 10 000 romanista jopa puolen arvellaan olevan työttömänä.
Romanikulttuuria on kritisoitu niin valtaväestön kuin romanien itsensäkin taholta. Arvostelu on kohdistunut mm. verikostoon, naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan, rikollisuuteen ja nuorten koulu- ja päihdeongelmiin.
Romanien musiikki on kuitenkin vedonnut suomalaisiin vahvasti. Taisto Tammi, Hortto Kaalo, Markus Allan, Anneli Sari, Rainer Friman, Amadeus Lundberg ja monet muut ovat vuorollaan kohonneet kaiken kansan suosikeiksi.
Teksti: Petra Himberg
https://yle.fi/aihe/kategoria/elava-arkisto/romanit-suomessa
Mustalaismiehen sai 1600-luvulla hirttää ilman oikeudenkäyntiä
Vielä 1700-luvun alussa Suomessa oli voimassa laki, joka määräsi, että mustalaismiehen sai hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Vaikka tätä Ruotsin valtakunnassa vuonna 1637 säädettyä ”hirttolakia” ei sovellettu käytäntöön, kertoi se asenteista. Kiertolaiselämää viettäviä mustalaisia karsastettiin, vainottiin ja vihattiin.
Vuonna 1973 valmistuneessa dokumentissa ”Mustalaisten murrosten ajat” käydään läpi romanien historiaa, tapakulttuuria ja yhteiskunnallista asemaa. Tässä kolmen erillisen ohjelman koosteessa pääpaino on 1960- ja 1970-lukujen kehityksessä, mutta kooste sisältää läpileikkauksen myös romanien varhaisemmasta historiasta.
Romanien alkukoti on Intiassa, josta he lähtivät vaellukselleen 1000-1500 vuotta sitten. Eurooppaan he saapuivat 1300-luvulla. Ensimmäisen kirjallisen tiedon Euroopan mustalaisista merkitsi ylös vuonna 1322 munkki Simon Simonis Kreetalta.
”Kaupungin ulkopuolella me näimme kansan, joka noudatti kreikkalaisia riittejä ja tapoja ja väitti olevansa Haamin sukua. Harvoin, jos koskaan, pysyttelevät he paikalla enemmän kuin 30 päivää. Tämän jälkeen he muuttavat kuin olisivat Jumalan kiroama sukukunta, kulkija ja pakolainen maan päällä.”
Ruotsin ja Suomen alueelle romanit levittäytyivät 1500-luvulla. Vaeltelevaa elämää ja outoja tapoja noudattava heimo otettiin Suomessakin vastaan karsaasti.
Myös kirkko suhtautui ”tattareihein” kielteisesti. Romaneilta kiellettiin kirkolliset toimitukset, mukaan luettuna köyhäinapu ja sairaanhoito, joista kirkko vastasi.
Romanit luokiteltiin irtolaisiksi, jotka voitiin määrätä pakkotöihin ”mustalaisuuden eli irtolaisuuden ” perusteella. Vuoden 1852 irtolaislaki määräsi, että mustalaiset tuli toimittaa kuvernöörin kuulusteltavaksi. Sen jälkeen heidät voitiin sulkea työlaitoksiin.
Romanien heikko asema nousi ensimmäisen kerran säätyvaltiopäivillä esille 1800-luvulla. Tavoitteeksi asetettiin, että romanit sulautetaan valtaväestöön. Suomen kansalaisuus heille myönnettiin itsenäistymisen myötä vuonna 1917.
Toisen maailmansodan aikana natsit kohdistivat vainonsa juutalaisten lisäksi myös romaneihin. Keksitysleireillä tuhottiin varovaisten arvioiden mukaan noin 600 000 romania. Luultavasti luku on huomattavasti suurempi. Vaino kohdistui myös Pohjoismaissa asuviin romaneihin. Saksan miehittämässä Norjassa romaniväestö tuhottiin lähes kokonaan.
Suomessa romanimiehet osallistuivat talvi- ja jatkosotaan muiden suomalaisten tavoin. Sodissa oli mukana noin 300 romanimiestä, ja heistä yli 60 menetti henkensä.
Sotien jälkeen romanien asema oli vaikea. Yhteiskunnan rakennemuutos ja sosiaaliset ongelmat koskivat rajulla tavalla perinteiseen elämäntapaan tottunutta romaniväestöä.
Romanien sosiaalisen aseman systemaattinen parantaminen käynnistyi 1960-luvulla. Romanien asuntotilannetta, toimeentuloa, sosiaaliturvaa, koulutusta ja työllistymistä kehitettiin 1960- ja 1970-lukujen lainsäädännön avulla.
Myös romanikulttuurin merkitys on ymmärretty aiempaa paremmin, kun romanit määriteltiin vähemmistöksi ja kun myönnettiin, että vähemmistöjen kulttuuri tarvitsee tukea ja suojaa.
Suomessa romaneja on noin 10 000. Lisäksi Ruotsissa asuu noin 3000 suomalaista romania.
Teksti: Reijo Perälä
Antisemitismi Suomessa
Historia
Antisemitismin historiaa tutkineen ja aiheesta väitöskirjan julkaisseen Paavo Ahosen mukaan Suomessa on ollut kolme merkittävää juutalaisvastaisuuden jaksoa. Ensimmäinen niistä ajoittui 1880- ja 1890-luvuille, jolloin juutalaisten kansalaisoikeuksista käyty keskustelu sai antisemitistisiä sävyjä. Toinen ja voimakkain jakso sijoittuu Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin, jolloin juutalaisten syyksi pantiin silloinen kaoottinen maailmantilanne, Suomen sisällissota ja kommunismin uhka. Kansainvälinen propaganda väitti kaikkien johtavien bolševikkien olevan juutalaisia. Kolmas huomattava antisemitismin jakso Suomessa ajoittui 1930-luvun alkupuoliskolle oikeistoradikalismin aikaan.
Max Jakobsonin mukaan erityisen vaarallista aikaa Suomen juutalaisille oli alkuvuosi 1918. Suomen sisällissodan punaiset pitivät heitä porvareina, valkoiset taas ”ryssinä”. Eräät kiihkomieliset jääkärit, jotka samastivat bolševikit ja juutalaiset, suunnittelivat toukokuussa 1918 Viipurin juutalaisten ”puhdistamista”. Valkoisten valtaaman Viipurin poliisimestarina toiminut K. N. Rantakari sai kuitenkin vihiä puhdistussuunnitelmasta ja kehotti kaupungin juutalaisia piiloutumaan. Kaikki näistä eivät kuitenkaan pelastuneet, vaan esimerkiksi räätälimestari Marcus Wainer, jolla ei ollut ollut mitään tekemistä punakaartin kanssa, temmattiin kadulta vangiksi joutuneiden punaisten joukkoon ja ammuttiin näiden mukana.
Siionin viisaiden salaiset pöytäkirjat julkaistiin suomeksi vuonna 1920 ja uudelleen vuonna 1933 nimellä Kansojen ruoska. Suomen juutalaisyhteisö ei 1930-luvulla yleensä juuri reagoinut Isänmaallisen kansanliikkeen ja natsimielisten ääriliikkeiden antisemitistisiin kirjoituksiin. Kuitenkin vuonna 1933 Suomen juutalaiset seurakunnat julkaisivat yhteisen, Helsingin rabbin Simon Federbushin kirjoittaman kirjasen Siionin viisaiden salaiset pöytäkirjat totuuden valossa, jossa osoitettiin ”pöytäkirjojen” olevan todellisuudessa lähes sanatarkka jäljennös Ranskassa vuonna 1864 julkaistusta Napoleon III:n politiikkaa vastaan tähdätystä pamfletista. Napoleon III:n tilalle oli ”pöytäkirjoissa” vaihdettu juutalaiset. Max Jakobsonin luonnehdinnan mukaan juutalaiset olivat 1930-luvun Suomessa ”pieni hiljainen vähemmistö”. Presidentti K. J. Ståhlbergin puoliso, kirjailija Ester Ståhlberg julkaisi vuonna 1933 pienoisromaanin Katso, unennäkijä tulee, joka oli tekijänsä kannanotto antisemitismiä vastaan. Kirja herätti tuoreeltaan huomiota, mutta painui pian unohduksiin.
Paavo Ahosen mukaan antisemitismi oli Suomen kirkollisissa piireissä vuosina 1917–1933 huomattavasti voimakkaampaa kuin aiemmin on tiedetty. Hänen mukaansa monet papit syyttivät juutalaisia kolmella perusteella. Uskonnollisesti juutalaisia syytettiin Uuden testamentin ja Martti Lutherin jäljissä ulkokultaisuudesta ja farisealaisuudesta sekä asetettiin vastuuseen Jeesuksen kuolemasta. Kansallisesti juutalaisia pidettiin Suomelle taloudellisena, poliittisena ja siveellisenä uhkana. Kansainvälisesti muutamat suomalaisetkin papit yhtyivät käsitykseen, että juutalaisten kielteinen vaikutusvalta maailmassa lisääntyi jatkuvasti taloudellisen, kulttuurisen ja tieteellisen vallan kautta. Suomalaisen 1930-luvun antisemitismin erityispiirre oli kuitenkin se, että kansallissosialistinen rotuoppi ei koskaan saanut merkittävää kannatusta Suomessa jo pelkästään siksi, että suomalaiset oli sijoitettu siinä muita pohjoismaisia kansoja alemmalle tasolle. Lisäksi suora antisemitistinen puhe herätti Suomessa laajaa vastustusta.
Jatkosodan aikana vuosina 1941–1943 Rangellin hallituksen sisäministerinä toimi kokoomuksen Toivo Horelli, joka oli tunnettu antisemitisti, kuten myös silloinen Valpon päällikkö Arno Anthoni. Sisäministerinä Horellilla oli oikeus päättää ulkomaalaisten oleskeluluvista. Anthonin esityksestä Horelli teki vuonna 1942 päätöksen kahdeksan Suomessa oleskelleen juutalaisen pakolaisen luovuttamisesta Saksaan.
Taistelu saamelaisten syrjimistä vastaan jatkuu
Pohjoismaissa on myös ollut rasismia vuosituhansia, ja vähemmistöistä erityisesti saamelaiset ovat olleet kohteena. He ovat joutuneet vaihtamaan elämäntyylinsä samalla, kun heitä kohtaan on toteutettu myös ihmisoikeusloukkauksia ja väkivaltaa. Taistelu saamelaisten syrjimistä vastaan jatkuu, ja tietoisuuden lisääminen alkuperäiskansan kohtaamista vääryyksistä on ainoa tapa parantaa heidän asemaansa.
Rasismia esiintyy monin eri tavoin, ja monet ihmiset maailmanlaajuisesti joutuvat kärsimään siitä. Maaliskuun 21. päivänä vietetään kansainvälistä päivää rotusyrjinnän poistamiseksi, jolloin muistellaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat rotunsa vuoksi olleet väkivallan kohteena. Päivän tarkoitus on myös kannustaa ihmisiä rasismin ja syrjinnän vastaisuuteen.
https://unric.org/fi/taistelu-saamelaisten-syrjimista-vastaan-jatkuu/
PERUSSUOMALAISTEN SUOMALAISUUSOHJELMA 2022
Suomalaisuus on suomalaisten historiaa ja tulevaisuutta sekä näiden tulkintaa.
Kansa ei voi elää ilman kertomusta siitä, ”mistä tulemme, keitä olemme ja minne
olemme menossa”, ilman yksilöiden ja yhteisön tietoon ja tunteisiin perustuvaa
suhdetta itseensä. Suomi on suomalaisten kotimaa, itsenäinen kansakunta ja
kansanvaltainen valtio. Suomi on myös kieli, olemisemme kielellinen perusta.
Kansakunta tarkoittaa kansaa, isänmaata kansan kotina, äidinkieltä ja valtiota.
Kansanvaltainen yhteiskuntajärjestyksemme perustuu aikojen vaiheet ja vaihtelut ylittävään
kansalliseen yhteenkuuluvuuteen. Kansa tarkoittaa tavallisia suomalaisia, toistensa naapureina eläviä, yhteistä kieltä
puhuvia ja tältä pohjalta toisiinsa samastuvia ihmisiä. Menneisyydestä tulevaisuuteen ulottuva yhteytemme pohjautuu
kristillisiin arvoihin, jaettuun länsimaiseen sivistysperintöön ja moniin haasteisiin, joista olemme aikojen saatossa
selviytyneet. Suomalaisuus on sukupolvien ketju, esivanhempien, nyt elävien ja vielä syntymättömien yhteys, jonka
hinnan menneet sukupolvet ovat kalliisti, jopa verellään, maksaneet. Kansallisuus on siis kulttuurin, samastumisen,
me-hengen ja kielen asia. Suomen valtion nuoruus ja kielemme pienuus korostavat kielen merkitystä kansakunnan
synnyssä ja sen tulevaisuuden turvaamisessa.
https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2022/09/SuomalaisuusohjelmaIso.pdf (12 s.)
" Romanikieltä on puhuttu Suomessa noin 450 vuoden ajan, ja varhaisin tieto romaneista Suomessa on Ahvenanmaalta Kastelholman tileistä vuodelta 1559. Kieli eli pitkään vain puhutussa muodossa yhteisön sisällä, ja ensimmäisiä oppimateriaaleja alettiin laatia 1800-luvun lopulla.
Suomessa ensimmäisen romanikielisen aapisen kokosi lappeenrantalainen vankilanopettaja Adam Lindh vuonna 1893. Lisäksi Lindh käänsi kymmenen käskyä Martti Lutherin selityksillä varustettuna romanikielelle, laati romanikielelle kieliopin ja kokosi myös joukon sanontoja. Vuonna 1900 hän anoi Senaatilta kyseisen kokoomateoksen painattamista ja jakamista ilmaiseksi romaniväestolle. Senaatti ei kuitenkaan suostunut Lindhin pyyntöön. Niinpä hänen kokoamansa materiaali jäi vain käsikirjoitukseksi. Ensimmäinen painettu romanikielinen aapinen saatiin Suomeen vasta niinkin myöhään kuin 1982. Ensimmäinen painettu sanakirja oli Arthur Thesleffin vuonna 1901 julkaisema Wörterbuch des Dialekts der finnländische Zigeuner.
Vielä 1950-luvulla romanikieltä osattiin kohtalaisen hyvin ja 70 prosenttia romaniaikuisista hallitsi kielen, mutta pian tämän jälkeen puhujamäärä romahti. Vuonna 1979 enää 37 prosenttia tutkimukseen osallistuneista perheistä osasi kieltä hyvin ja 21 prosenttia tuli toimeen arkipäivän tilanteissa, mutta 42 prosenttia osasi vain muutaman sanan.
Opetusministeriö asetti 1980-luvulla romanityöryhmän, joka ehdotti mietinnössään kieliopin, sanakirjan ja lukukirjan laatimista. Viljo Koivisto ryhtyi 1980-luvun puolivälissä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tuella laatimaan 5 500 hakusanan Romani-suomi-englanti-sanakirjaa, joka valmistui 1994. Sittemmin työn alla on ollut 23 000 hakusanan Suomi–romani-sanakirja. Erikoistuneempia tutkimuksia ovat olleet virolaisen professorin Paul Aristen tutkimus Suomen romanikielisistä paikannimistä (1940), Pentti Valtosen (1972) Suomen mustalaiskielen etymologinen sanakirja ja Kimmo Granqvistin koostama Suomen romanikielen käänteissanasto (1999).
Viime vuosikymmeninä romanikielen asema on kohentunut Suomessa selvästi, ja vuodesta 1995 lähtien on ollut mahdollista opiskella koulussa romanikieltä äidinkielenä. Hallitusmuotoon kirjattu perusoikeusuudistus, joka takaa romanien, saamelaisten ja muiden ryhmien oikeuden ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan, tuli voimaan vuoden 1995 elokuun alusta. Tiedotusvälineissä romanikieltä on alettu käyttää vasta 1990-luvun lopulla, ja vuodesta 1997 alkaen radiossa on esitetty kerran viikossa romanikielinen uutisohjelma Romano miritš."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_romanikieli
Käsittääkseni Perussuomalaisten suomalaisuusohjelma on vahvasti ristiriidassa sen kanssa, että aiempien hallitusten tuki Suomen kielivähemmistöille pysyisi voimassa. Jos/kun suomen kieltä pidetään suomalaisuuden mittarina, ei ole mitään perusteltuja syitä puolustaa suomalaisten kielivähemmistöjen oikeuksia omaan äidinkieleensä. Kuten persujen suomalaistamisohjelmasta suomen kielen korostamisineen käy hyvin selväksi.
Nyt puhuvat työn perässä Suomeen muuttaneet – ”Jos eduskunnan puhemiehellä on tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mitä rasismista irtisanoutuminen edes tarkoittaa?”
”Olen keskustellut työntekijöideni kanssa, jotka ovat maahanmuuttajataustaisia hoitajia, ja heistä jotkut ovat sanoneet suoraan muuttavansa muualle.”
Näin hoitajien vuokratyövoimayrityksen Hoiwan perustaja Fadumo Faisal Ali kuvaa sitä, miten entisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan (ps) natsiviittaukset ja keskustelu valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) vanhoista rasistisista kirjoituksista ovat vaikuttaneet hänen yrityksessään työskentelevien maahanmuuttajien näkemyksiin Suomesta.
”Ihmiset kyllä tietävät, että muuallakin maailmassa on hoitajista pulaa ja nyt esille tulleiden asioiden myötä ajatellaan, että muualta saa sekä parempaa palkkaa että kohtelua. Ihmisillä on olo, ettei heitä arvosteta tai nähdä veronmaksajina vaan aina maahanmuuttajina”, Ali jatkaa.
KKO kovensi Halla-ahon tuomiota
Yle 8.6.2012
Korkein oikeus (KKO) on tuominnut kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta blogikirjoittelusta. Tuomio tuli uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kirkko ja Kaupunki -lehti kirjoitti samasta aiheesta vuonna 2019.
"Halla-aho tuomittiin, mutta Suomen Sisua ei – tuomiot uskonrauhan rikkomisesta eivät ole johdonmukaisia, sanoo uskontotieteilijä Tuomas Äystö"
”Leviää ja lisääntyy kuin somali”, ”oksettaa tää aavikkoapina” – Ministeri Wille Rydmanin vanhoista viesteistä paljastuu toistuvaa rasistista kielenkäyttöä
Helsingin Sanomat 27.7.2023.
Elinkeinoministeri Wille Rydman kirjoittaa HS:n näkemissä vanhoissa [2016] viesteissä muun muassa, että kieltäisi huivien sijaan mieluummin huivia käyttävät ihmiset. Rydman oli viestien lähettämisen aikaan 30-vuotias kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan sekä hallintovaliokunnan jäsen.
HS: Ministeri Wille Rydman viestitteli rasistisesti ex-tyttöystävälleen – Purra: ”Viestit ovat epäasiallisia”
HS tavoitti perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran kommentoimaan viestejä. Purran mukaan ”viestit ovat epäasiallisia”.
– Poliitikko on julkinen henkilö, mutta hänelläkin on yksityinen piirinsä. Aiemmin ilmitulleiden seikkojen perusteella toisella osapuolella on selvä vahingoittamistarkoitus suhteessa [elinkeinoministeri] Rydmaniin, Purra sanoi HS:lle.