Tukiaseman Säännöt

1. Negatiiviset henkilökohtaisuudet ovat kiellettyjä: Toista kirjoittajaa ei saa halventaa hänen mielipiteensä takia. Perusteluja esitetylle asialle voi kysyä, mutta tyyli ei saa olla “olet väärässä” tai että “tuo on X:n tavanomaista haihattelua”. Henkilöstä itsestään ei tule sanoa mitään, vaan hänen esittämästään asiasta.

2. Täysin otsikon ohi menevät viestit ovat kiellettyjä. Keskustelu saa elää, mutta jos jokin asia poikii aivan uuden aiheen, teemasta voi avata uuden ketjun.

3. Henkilökohtaisten kaunojen esiintuomista foorumilla tulee välttää. Vaivaavat asia tulisi selvittää kahden kesken sähköpostilla tai yksityisviesteillä.

4. Päiväkirjat ovat rauhoitettuja: Niihin ei saa kirjoittaa mitään halventavaa päiväkirjan pitäjästä. Myöskään päiväkirjan pitäjä ei saa halventaa muita. Huolen yms. voi toki esittää, mutta sekin tulee ilmaista ystävällisessä hengessä. Päiväkirjan aloittaja omistaa päiväkirjansa, ja hän voi kieltää ketä tahansa kirjoittamasta sinne. Rangaistus rikkomuksesta tulee tarvittaessa kohdan 6. mukaisesti.

5. Päiväkirjoissa ja vertaistuessa olevia viestejä ei saa käyttää toisen lyömiseen. (Nämä kaksi aluetta ovat erityisen suojattuja.)

6. Rangaistukset sääntöjen rikkomisesta:

-Varoitus, jossa kerrotaan miten on rikkonut sääntöjä.
-Varoituksen jälkeen yhden (1) vuorokauden kirjoituskielto, jos vielä rikkoo samaa sääntöä
-Jos yhden vuorokauden kirjoituskiellon jälkeen rikkoo sääntöä, niin viiden (5) vuorokauden kirjoituskielto
-Varoitusoikeudet on valvojilla, mutta ylläpito asettaa kirjoituskiellot
-ylläpito varaa oikeuden laitaa käyttäjä kirjoituskieltoon, jos palstan etu sitä vaatii. Tälläinen kirjoituskielto poistuu vain neuvottelulla ylläpidon kanssa.

7. Yksi käyttäjä ja yksi nikki. Eli tuplanikkeily täysin kiellettyä! Tuplanikeistä ei tule varoituksia, vaan kaikki nikit ja ip-osoitteet pääsee heti banniin. Nikin vaihto on kuitenkin sallittua, ylläpidolle vaan viestiä.

8. Linkkejä muiden mt-aiheisten foorumien etusivuille saa laittaa kysyttäessä, mutta muiden foorumien asioita tai tapahtumia ei puida täällä. Kaikenlainen viestittely (keskustelu, väittely tms.) yli palstarajojen on kielletty. Jos keskustelu tämän palstan sisällä ei syystä tai toisesta onnistu, se on käytävä kokonaan muualla tai unohdettava koko juttu.
Informatiivinen linkittäminen muille kuin mt-aiheisille foorumeille on edelleen sallittua.

9.Palstalla olevien viestien lainaaminen muille keskustelupalstoille ilman kunkin viestin kirjoittajan erillistä lupaa on kiellettyä.

10. Kirjoittamalla hyväksyt säännöt ja ylläpidon/valvojien tulkinnan säännöistä. Jos et hyväksy, et kirjoita.

11. Taloudellista hyötyä tavoitteleva mainostaminen viesteissä on kiellettyä, joskin tuotenimiä saa asiallisesti mainita ja tuotteita suositella. Ylläpito pyrkii tulkitsemaan reiluuden ja tasapuolisuuden nimissä saatavillaan olevan tiedon perusteella mikä on mainos ja mikä ei. Päätöksistä ei voi valittaa. [Adminin päivitys 27.6.2011]

12. Kostokierteeseen ajautuvat riitapukarit saavat molemmat päivän kirjoituskiellon. [Adminin päivitys 26.11.2013]