Lasten käytöshäiriö...
 
Notifications
Clear all

Lasten käytöshäiriöt

5 Posts
1 Users
0 Reactions
402 Views
Mirri
(@mirri)
Noble Member
Joined: 2 vuotta ago
Posts: 2324
Topic starter  

 

Lääkärilehti 26.5.2017.

 

 

Lasten käytöshäiriöihin tulee puuttua ajoissa

Uhmaiät ja rajojen kokeilu kuuluvat lapsen kehitykseen, voimakas ja pitkäkestoinen väkivaltainen tai epä­sosiaalinen käyttäytyminen eivät. Käytöshäiriön taustalla on usein neuropsykiatrisia ongelmia, trauma­kokemuksia tai masennusta.

Käytöshäiriön hoidossa voidaan lapsen toiminnan johdonmukaisen ohjaamisen lisäksi käyttää erilaisia tunteiden ja käyttäytymisen hallintaa opettavia menetelmiä sekä joskus lääkkeitä. Myös muiden häiriöiden ja sairauksien asianmukainen hoito on tärkeää.

Huoltajien vanhemmuustaitojen vahvistaminen on niin ikään olennainen osa lapsen käytöshäiriön hoitoa, mutta rangaistusperusteisista kasvatusmenetelmistä ei yleensä ole hyötyä.

Käytöshäiriölle on ominaista toistuva ja pitkäaikainen, iänmukaisista odotuksista poikkeava epäsosiaalinen, aggressiivinen tai uhmakas käytös (diagnostiset kriteerit, liitetaulukko 1), joka voi myös liittyä muuhun häiriöön (käytöshäiriötyypit, liitetaulukko 2).

Käytöshäiriödiagnoosi kuvaa oireita, mutta ei selitä niiden etiologiaa. Taustalla voi olla neuropsykiatrisia ongelmia, traumakokemuksia tai masennusta, joiden tunnistaminen on tärkeää hoidon suuntaamiseksi oikein. Vaikeat käytösoireet, joihin kuuluu aggressiokäyttäytymistä, voivat aiheuttaa vaaratilanteita ja herättää pelkoa sekä myös ristiriitoja siitä, miten ja kenen pitäisi puuttua ongelmiin.

Lapsilla esiintyy usein rajoittamis- tai pettymystilanteissa lyhytkestoisia, ohimeneviä käytösoireita. Niitä lisäävät väsymys, stressi ja provokaatio mutta myös jano, nälkä ja kipu (kuvio 1). Aggressiopurkaus voi olla ymmärrettävä ja asianmukainen reaktio kuormittavassa tai turvattomuutta aiheuttavassa tilanteessa.

Uhmaiät ja rajojen kokeilu kuuluvat lapsen kehitykseen, voimakas ja pitkäkestoinen väkivaltainen käyttäytyminen eivät. Muihin häiriöihin kuuluvat oireet, kuten yksityiskohtiin juuttuminen tai impulsiivisuus, voidaan toisinaan virheellisesti tulkita häiriökäyttäytymiseksi.

Käytöshäiriössä oireet ovat pitkäaikaisia ja voimakkaita. Oireita voivat olla kiusaaminen, tappeleminen, raivokohtaukset tai muu aggressiivinen käyttäytyminen mutta myös lievempi tottelemattomuus, töykeys, yhteistyökyvyttömyys ja auktoriteetin vastustaminen (1). Uhmakkuushäiriöllä tarkoitetaan alle 10-vuotiaan käytöshäiriötä tai sitä vanhemman lapsen lievää käytöshäiriötä.

Aggressiivinen käyttäytyminen voi kohdistua toisiin lapsiin, aikuisiin tai tavaroihin. Reaktiivinen aggressio on impulsiivista, harkitsematonta ja suunnittelematonta. Sen voi laukaista tapahtuma, tunnetila, muistikuva tai mielikuva negatiivisesta tapahtumien kulusta. Proaktiivinen aggressio puolestaan on ennakkoon suunniteltua, harkitumpaa ja tavoitteellista. Siihen liittyy usein käsitys väkivallan oikeutuksesta ja hyödyllisyydestä. Lasten aggressio on usein reaktiivista, ärsyyntymiseen ja suuttumiseen liittyvää, ja vain harvoin proaktiivista (2).

Erilaisia käytöshäiriöitä esiintyy 3–8 %:lla lapsista (1), pojilla enemmän kuin tytöillä. Esiintyvyys vaihtelee eri ikävaiheissa, mutta lisääntyy nuoruusiässä. Käytöshäiriöille altistavat neuropsykiatriset vaikeudet, kuten toiminnanohjauksen, työmuistin, kielellisten ja sosiaalisten taitojen pulmat, oppimis- ja keskittymisvaikeudet sekä impulsiivisuus. Riskitekijöitä ovat myös erilaiset perhetilanteen, vanhemmuuden ja kasvatuksen ongelmat (kaltoinkohtelu, laiminlyönti, epäjohdonmukainen tai ankara kasvatus sekä negatiivinen perheensisäinen vuorovaikutus)(1,2).

Häiriökäyttäytymistä voivat ylläpitää tai vahvistaa lapsen riittämätön ohjaus tämän käyttäytyessä ei-toivotulla tavalla sekä huomion kiinnittäminen vain lapsen negatiiviseen käyttäytymiseen (2,3). Osalla käytöshäiriöisistä, proaktiivisesti aggressiivisista lapsista ilmenee poikkeavan niukkaa reagointia stressiin ja rangaistuksiin sekä mielihyväjärjestelmän toiminnan poikkeavuutta (1).

Käytöshäiriöiden arvioinnissa tulee ottaa huomioon lapsen ikä, kehitystaso sekä oireiden kesto ja ilmeneminen erilaisissa tilanteissa. Arviossa on kartoitettava riittävän kattavasti oireilu ja siihen vaikuttavat tekijät, kuten ajankohtainen stressi, traumakokemukset ja perhetilanne (kuvio 2). Lisäksi on tunnistettava mahdolliset oppimisvaikeudet, ADHD, masennus, autismikirjon häiriöt ja Touretten oireyhtymä.

Erotusdiagnostisia vaihtoehtoja ovat myös kiintymyssuhdehäiriöt, kaksisuuntainen mielialahäiriö, psykoottisuus ja persoonallisuushäiriöt sekä somaattiset sairaudet kuten epilepsia. Jos käytösoireet johtuvat muusta psykiatrisesta häiriöstä, käytetään ensisijaisesti sen diagnoosia (1).

Käytöshäiriöiden hoitomuotoja aggressiotyypistä riippumatta ovat erilaiset perhekeskeiset, yksilölliset tai ryhmämuotoiset sosiaalisten taitojen ja tunteiden säätelyn harjoittelun menetelmät (1). Myös kiintymyssuhdepohjaisista menetelmistä voi olla apua (2). Jotta hoito onnistuisi, on ymmärrettävä, mikä saa lapsen käyttäytymään häiritsevästi. Muut todetut häiriöt tulee hoitaa asianmukaisesti ja psykososiaalisia stressitekijöitä vähentää.

Erilaiset vanhemmuustaitoihin kohdennetut perheinterventiot (esim. Ihmeelliset vuodet, Voimaperheet) ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja käytöshäiriöiden ennalta ehkäisyn kannalta tärkeiksi (4,5,6). Käytöshäiriöinen lapsi hyötyy selvistä säännöistä ja toivotun käyttäytymisen huomaamisesta. Lasta tuetaan käyttämään omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan. Aikuisen ohjauksella vähennetään ei-toivottua käyttäytymistä ja harjoitellaan tarvittavia uusia taitoja ja toimintamalleja.

Onnistumisista palkitseminen muuttaa vuorovaikutusta positiivisemmaksi, ja vapaiden tilanteiden valvonta vähentää käytösoireiden esiintymistä. Rangaistuksiin perustuvat menetelmät eivät ole hyödyksi, vaan pikemminkin lisäävät käytösoireilua.

Käytöshäiriöiset lapset hyötyvät myös ryhmämuotoisista kognitiivisen käyttäytymisterapian sovelluksista, joissa opetellaan erottamaan toisistaan tunteet, ajatukset ja teot sekä löytämään sosiaalisiin ja stressitilanteisiin rakentavampia ratkaisukeinoja väkivallan tilalle (esim. ART, aggression replacement training, www.suomenart.com) (3,7).

Käytösohjauksen johdonmukaisuus ja aikuisten keskinäinen yhteistyö ovat tärkeitä. Usein tarvitaan lastensuojelun tukitoimia, esim. tukihenkilöä. Lyhyt osastohoitokin voi olla tarpeen, jos oireilu on erityisen rajua ja väkivaltaista tai jos erotusdiagnostinen arvio ei onnistu polikliinisesti. Osastohoidon tulisi niveltyä muuhun hoitoon ja sen tavoitteet ja sisältö tulisi suunnitella etukäteen (8). Käytösoireet voivat vahvistua oireilevien lasten ryhmässä myös osastolla.

Aggressiivinen käyttäytyminen aiheuttaa usein ongelmallisia tai jopa vaarallisia tilanteita koulussa. Häiriökäytöstä voivat provosoida ympäristön stressitekijät, kuten yllättävät muutokset ja väärin mitoitetut vaatimukset, mutta myös ryhmän kokonaistilanne ja ongelmat oppilaan ja opettajan välisessä vuorovaikutuksessa. Tilannearviossa on otettava huomioon myös lapsen aggressiivisuuden muulle ryhmälle aiheuttama riski.

Mahdollisen sairausloman tarve määräytyy ensisijaisesti lääketieteellisin perustein ja sen seurauksia lapselle, perheelle ja koulunkäynnille tulee arvioida huolellisesti. Samalla on arvioitava, millaisia tukitoimia tarvitaan koulukäyntikyvyn vahvistamiseksi tai palauttamiseksi.

Yksittäisen lapsen hoitaminen ei välttämättä riitä, vaan usein tarvitaan koko ryhmään kohdistuvia interventioita. Viime vuosina kouluissa ovatkin yleistyneet ryhmissä tapahtuva tunteiden hallinnan ja sosiaalisten taitojen harjoittelu (esim. ART) sekä toivotun käytöksen huomaamiseen ja palkitsemiseen perustuva toimintatapa (Prokoulu, www.prokoulu.fi).

Akuutin aggressiivisen käyttäytymisen (raivokohtauksen) rajoittamisessa tulee käyttää turvallisia, satuttamattomia keinoja ja välttää liiallista vallankäyttöä ja provokaatiota (3). Joitakin lapsia fyysinen rajoittaminen voi kiihdyttää entisestään, silloin turvallinen rauhoittumispaikka ja mahdollisuus yksinoloon voivat toimia paremmin. Aikuisen rauhallisuus tukee lapsen rauhoittumista. Suuttumisen syy ja tapahtumien kulku selvitellään vasta rauhoittumisen jälkeen.

Päivystyksellisissä tilanteissa tehdään riittävän kattava psykiatrinen tutkimus sekä väkivaltariskin arvio, joiden perusteella laaditaan jatkosuunnitelma (kuvio 3)(1). Osastohoito on harvoin perusteltua yksittäisen raivokohtauksen vuoksi, mutta voi olla tarpeen esim. jos lapsi on itsetuhoinen.

Vaikeissa käytöshäiriöissä voidaan osana hoitoa käyttää aggressiivisen ja impulsiivisen käyttäytymisen hallintaa tukevia lääkkeitä, joista tavallisimpia ovat psykoosilääkkeet (3,9). Samanaikaisen ADHD:n aktiivinen lääkehoito lievittää usein myös käytösoireita. Jos käytösoireilu liittyy mielialaoireiluun, saattaa masennuslääke olla tarpeen. Bentsodiatsepiinit voivat lapsilla aiheuttaa paradoksaalisen agitaation ja ovat tarpeen vain harvoin, silloinkin lyhytaikaisesti käytettyinä. Lääkehoidon aloittaminen kuuluu erikoissairaanhoitoon ja sen jatkamisen tarvetta on arvioitava huolellisesti ja riittävän usein.

Usein käytösoireet lieventyvät, kun tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn taidot vahvistuvat. Noin 30–40 % käytöshäiriöisistä nuorista täyttää kuitenkin aikuisiässä antisosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit (1). Häiriön jatkumisen riski näyttää olevan sitä suurempi, mitä varhemmin oireilu on alkanut ja mitä voimakkaampia oireet ovat. Myös riski muihin samanaikaisiin häiriöihin, päihdeongelmiin, rikolliseen käyttäytymiseen sekä itsemurha- ja väkivaltakuolemaan kasvaa. Käytöshäiriöiden ennusteeseen voidaankin vaikuttaa sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa vaikuttavaa tukea ja hoitoa tarjotaan (2).

Vanhempainkoulujen ja erilaisten tunne- ja sosiaalisia taitoja tukevien ryhmämenetelmien järjestäminen kuulunee jatkossa perhekeskuksille. Hoidossa tarvitaan eri tahojen tiivistä yhteistyötä ja lapsen pitkäjänteistä ohjaamista toivottuun käyttäytymiseen. Lapsen ei ole tarkoitus oppia välttämään rangaistusta, vaan omaksua parempia selviytymiskeinoja. Jos ongelmallista käytöstä aletaan pitää lapselle ominaisena, pysyvänä toimintatapana, voi aikuisen asenne ylläpitää käytösoireita ja estää lapsen auttamista.

https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/lasten-kaytoshairioihin-tulee-puuttua-ajoissa/?public=0a34f8bb355a519541d62d6aa8f29986

 

 

Poistin toiseen kirjoittajaan kohdistuneen allekirjoitukseni, koska se oli aivan hirveä.


   
Quote
Mirri
(@mirri)
Noble Member
Joined: 2 vuotta ago
Posts: 2324
Topic starter  

 

Lääkärilehti 5.4.2024.

 

Lapsi surmaa hyvin harvoin

Yksinkertaistavat selitykset ja spekulaatiot ovat hyödyttömiä, asiantuntijat sanovat.

Lapsen tekemä surma on niin harvinainen asia, että asiantuntijoillakin on sen jälkeen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

– Lasten tekemät henkirikokset ovat olleet Suomessa hyvin harvinaisia. Maailmalta tiedetään monia erilaisia karmaisevia tapauksia. Ei ole olemassa profiilia lapsesta, joka tekee henkirikoksen, sanoo oikeuspsykiatri Alo Jüriloo .

Tiedon saamista vaikeuttaa, ettei lapsia määrätä mielentilatutkimukseen, eikä kaikkia poliisitutkinnassa esiin tulleita seikkoja voida julkaista.

Tutkimuksista tiedetään, että nuorilla kouluampujilla on taustallaan vaikeita kasvuolosuhteita ja että suuri osa heistä on kokenut koulukiusaamista. Osa on ollut hyvinkin tunnekylmiä.

Ainakin se on selvää, että maailma on muuttunut nopeasti. Jüriloo huomauttaa, että sotien jälkeen aseita oli paljon liikkeellä, lapsetkin saattoivat harrastaa ampumista ja jopa tuoda aseen kouluun. Silti sellaista ei tapahtunut, että joku olisi ampunut koulutovereitaan.

– Mistä kertoo, että kulttuuriin on tullut ilmiö, että kanavoidaan pahaa oloa ampumalla muita, jopa tuntemattomia, koulussa tai työpaikoilla?

– Voidaan toki pohtia, mikä on väkivaltaisten videopelien ja elokuvien merkitys. Ei se merkityksetöntä ole, hän miettii.

Uutta ja vanhemmille usein vierasta aluetta on myös sosiaalinen media, jossa diginatiivit lapset ja nuoret elävät kännyköineen maailmassa, josta vanhemmilla ei ole aina tietoa.

Mallioppimista on usein mukana. Koulusurmista on paljon materiaalia verkossa, ja jos mielessä on tämäntyyppisiä synkkiä ajatuksia, niille löytää helposti tukea.

Erään tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan noin 90 prosenttia kouluampujista oli aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa ja noin 80 prosenttia oli ladannut nettiin uhkaavia viestejä ja aseisiin liittyvää materiaalia.

Myös oikeuspsykologi Tom Pakkanen tuo esiin, että lasten tekemät henkirikokset ovat Suomessa erittäin harvinaisia.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosina 2003–2022 kolme alle 15-vuotiasta on ollut pääepäiltynä henkirikoksessa.

– Lähtökohta on, että 12-vuotias ei surmaa. Silloin kun niin tapahtuu, on todella moni asia mennyt pieleen.

Pakkanen työskentelee Husin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä.

Hän pitää turhana ja jopa vaarallisena spekuloida sillä, mitä Vantaan tapauksen taustalla voi olla. Koulukiusaaminen on alustavassa tutkinnassa noussut mahdolliseksi motiiviksi, mutta koulukiusattuja on Suomessa tuhansia, eivätkä he päädy vastaavaan tekoon. Toinen aspekti on ollut aseen saatavuus.

– Taustalla on liuta erilaisia olosuhteita ja sisäisiä, eli motiiviin, persoonaan ja psyykeen liittyviä asioita, hän näkee.

Pakkanen on huolissaan siitä, että nyt ruvettaisiin hutkimaan ja tehtäisiin hyvässä tarkoituksessa päätöksiä ja ratkaisuja, joista seuraa ylilyöntejä.

– Ylikorostunut turvallisuusajattelu saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, hän sanoo.

Tällaisen tapauksen ennakointi yksilötasolla on lähes mahdotonta, koska ne ovat niin harvinaisia. Koulukiusaaminen on vakava asia, johon pitää puuttua, mutta kaikki koulukiusatut eivät ole potentiaalisia kouluampujia.

– Väärien positiivisten riski on huomattava.

Lasten väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäiseminen on tärkeää.

– Lähtökohta on, että peruspalikoiden tulee olla kunnossa, että on oppilasterveydenhuolto ja matalan kynnyksen palveluja. Ja mietitään, miten tunnistetaan lasten ja nuorten ongelmia tarpeeksi varhain, miten saadaan puututtua jo ennen peruspalveluja. Ennaltaehkäisy tapahtuu monella tasolla, Pakkanen näkee.

Tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi se, miten lapsi pärjää koulussa tai tarvitsevatko hänen vanhempansa tukea.

Jos kuitenkin lapsi kirjoituksissaan tai puheissaan esimerkiksi ilmaisee aikovansa ampua kaikki, se pitää ottaa tosissaan.

Näissä tilanteissa konsultaatiota ja apua on saatavissa poliisilta, joka on kehittänyt uhka-arviotoimintaansa viime vuosina. Poliisi on myös siirtänyt työnsä painopistettä ennaltaehkäisevään työhön.

Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Sourander on huolissaan siitä, että etenkin mediassa pyritään löytämään kouluampumiselle yksinkertaistavia selityksiä.

– Tekona se on äärimmäisen aggressiivinen ja poikkeuksellinen. Hämmentää, mitä lapsen mielessä on liikkunut.

Sourander uskoo, että tämänkaltaisen tapahtuman taustalla on monien syiden summa. Koulukiusaaminen ei tee sitä ymmärrettäväksi.

Hiukan samantapaisia ilmiöitä ovat pienten lasten itsemurhat. Myös niitä on vaikea ymmärtää, ne ovat äärimmäisiä ja harvinaisia tekoja.

– Kysymys siitä, voiko tällaista ehkäistä, redusoituu selitysmalleihin, annetaan jokin tietty selitys. Tässä viesti varmasti tulee olemaan, että lasten mielenterveyspalveluihin pitää satsata. Kansanterveydellisesti se on tärkeä asia, mutta on vähän surullista, että se kytketään näin äärimmäisiin tapahtumiin, joista on vaikea sanoa, voidaanko niitä ehkäistä, Sourander sanoo.

Yhtä kaikki, ampuja on avun tarpeessa.

– Tämä lapsi tarvitsee kaikkea mahdollista apua, mitä on mahdollista antaa, Sourander sanoo.

https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/lapsi-surmaa-hyvin-harvoin/

Poistin toiseen kirjoittajaan kohdistuneen allekirjoitukseni, koska se oli aivan hirveä.


   
ReplyQuote
Mirri
(@mirri)
Noble Member
Joined: 2 vuotta ago
Posts: 2324
Topic starter  

Mielenterveystalo kertoo kasvuikäisten käytöshäiriöistä. Koulukiusaajaksi ryhtyminen voi olla yksi käytöshäiriöisyyden merkki, mutta murhaajaksi ryhtyminen viestii monin verroin vakavammasta käytöshäiriöisyydestä. Niin tai näin, se, että 12-vuotias suunnittelee ja toteuttaa murhan (tai useamman), ei selity sillä, että hän mahdollisesti on koulukiusattu. Useimmiten kouluväkivallan uhrista ei tule väkivallan - suunnitellusta väkivallasta puhumattakaan - tekijää, joten tekoon ryhtymisen taustalta löytyy vaikka mitä kaikkea muuta kuin mahdollista koulukiusatuksi joutumista.

"Lapsen uhmakkuus- ja käytöshäiriöt

Lasten uhmakkuus- ja käytöshäiriöissä tyypillistä on pitkäkestoinen ja ikätasosta poikkeava uhmakas, tottelematon ja vihamielinen käytös, joka vaikeuttaa arjen sujuvuutta.
Kaikki lapset ovat välillä uhmakkaita. Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia.
Näitä vaiheita on tyypillisesti noin 2–3-vuoden iässä, esikouluiässä sekä esimurros- ja murrosiässä.

Lapsen kielteistä käyttäytymistä voivat aiheuttaa myös
-lapsen väsymys tai nälkä
-arjen stressi ja kuormitustekijät
-elämän muutostilanteet ja kriisit
-alkava sairaus

Lasten uhmakkuus- ja käytöshäiriöissä tyypillistä on pitkäkestoinen ja ikätasosta poikkeava vihamielinen toisten oikeuksia loukkaava käytös, joka vaikeuttaa arjen sujuvuutta.
Uhmakkuushäiriöllä tarkoitetaan ikätasosta poikkeavaa ja pitkäkestoista vihamielisyyttä, kostonhaluisuutta tai vastahankaista tai uhmaavaa käytöstä, joka aiheuttaa ongelmia sosiaalisissa suhteissa tai koulunkäynnissä.
Käytöshäiriöllä tarkoitetaan pitkäaikaista ja laaja-alaista toisten oikeuksista ja hyvinvoinnista sekä säännöistä piittaamatonta käyttäytymistä. Siihen liittyy usein epäsosiaalista käytöstä, kuten varastamista, toistuvaa valehtelua, omaisuuden tuhoamista tai julmuutta ihmisiä tai eläimiä kohtaan.

Uhmakkuushäiriötä ilmenee pääasiassa alle 10-vuotiailla lapsilla. Käytöshäiriötä esiintyy enemmän nuorilla. Uhmakkuus- ja käytöshäiriöihin liittyy usein impulsiivisuutta ja toiminnanohjauksen puutteita sekä vuorovaikutuksen hankaluuksia kotona ja koulussa.

Tyypillisiä ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi
-fyysinen ja sanallinen aggressio
-taipumus ajautua riitoihin aikuisten tai ikätovereiden kanssa
-valehtelu
-kiusaaminen
-sääntöjen toistuva ja tahallinen rikkominen

Uhmakkuus- ja käytöshäiriöihin liittyy usein muita vaikeuksia, esimerkiksi
-oppimisvaikeuksia
-ADHD:n tai autismikirjon häiriön piirteitä
-mieliala- tai päihdeongelmia

Uhmakkuus- ja käytöshäiriöitä ei voi selittää millään yksittäisellä tekijällä. Häiriöiden syntyyn voivat vaikuttaa
-perinnölliset tekijät
-tietyt temperamenttipiirteet
-vaikeudet sosiaalisten tilanteiden tulkitsemisessa
-vaikea perhetilanne "

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/aggressio-vakivalta/lapsen-uhmakkuus-ja-kaytoshairiot

 

Poistin toiseen kirjoittajaan kohdistuneen allekirjoitukseni, koska se oli aivan hirveä.


   
ReplyQuote
Mirri
(@mirri)
Noble Member
Joined: 2 vuotta ago
Posts: 2324
Topic starter  

Mietin, rohkenenko laittaa tämän ketjun aloituksen Yleiselle puolelle, koska tämähän on mielenterveysasiaa. Mutta paitsi mt-asiaa, lapsen tekemä murha on yhteiskunnallista asiaa. Ehkä jälkimmäistä enemmän kuin ensimmäistä. Tuskin kukaan jää ulkopuoliseksi ja koskemattomaksi kuultuaan, että 12-vuotias, ala-asteikäinen, koululainen on ampunut kuoliaaksi yhden luokkatoverinsa ja henkihieveriin kaksi. Lisäksi vielä uhkaillut ja pelotellut sivullisia lapsia ampuma-aseella pakomatkansa aikana. Rikosnimikkeenä murha, ja murhan yritykset; toisin sanoen harkittu ja suunniteltu teko.

Minulla on usein tapanani puolustaa mediaa; mielestäni tiedotusvälineet niillä on oikeus tuoda tietoa julki. Vaikka olisikin tipoittaista ja tihkuvaa. Nyt syytän: media on mielestäni tehnyt vakavan ja harhaanjohtavan virheen siinä, että se on niin ärhäkkäästi tuonut julki ja painottanut tekijän kertomaa, jonka mukaan hän on koulukiusattu. Siis, että murhan ja murhan yritysten taustalla - motiivina - olisi hänen joutumisensa koulukiusatuksi. Eihän koulukiusatuksi tuleminen tee lapsista murhaajia!

Käyttäytymishäiriöisiä lapsia ja teinejä on sekä kiusaajien että kiusattujen joukossa, eikä heitä auta millään lailla se, että julkisuudessa annetaan ymmärtää kiusaamisen olevan tappamisen peruste. Päinvastoin huonossa tapauksessa pahentaa vain, jos joka tuutista tulee viestiä kiusatuksi tulemisen kokemuksesta aseisiin turvautumisen ja murhaamiseen ryhtymisen motiivina. Aivan kuin kiusatuksi joutuminen - tai kokemus/tuntemus kiusatuksi joutumisesta - olisi jonkinlainen lieventävä asianhaara kasvuikäisen ryhtyessä listimään luokkatovereitaan ja vieläpä suunnitelmallisesti!

Viertolan koulusta vielä jokunen sana... Asun vajaan kymmenen kilometrin päässä siitä, joten väkisinkin tunnen tarvetta puolustaa koulua, jota yksi jos toinenkin tuntemani ihminen on käynyt itse tai lapsensa ovat käyneet. Kyseinen lapsi on muuttanut Vantaalle pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja aloittanut uudessa koulussaan tänä vuonna joululomien jälkeen. On ihan järkevää olettaa, että ainakaan Viertolan koulun sivupisteessä, Jokirannan koulussa, hän ei ole ehtinyt joutua niin vakavasti koulukiusatuksi, että sen koulun aiheuttamat kokemukset olisivat saaneet hänet ryhtymään murhan suunnitteluun, ja suunnittelusta tekemiseen. Mutta käytöshäiriöisen esiteinin mieli ei ole terve, ja se voi olla arvaamaton; sille asialle koulu ei mahda mitään, vaikka kuinka yrittäisi suojata oppilaitaan kiusaamiskokemuksilta ja -tuntemuksilta.

Poistin toiseen kirjoittajaan kohdistuneen allekirjoitukseni, koska se oli aivan hirveä.


   
ReplyQuote
Mirri
(@mirri)
Noble Member
Joined: 2 vuotta ago
Posts: 2324
Topic starter  

Jos ajatellaan ja uskotaan koulukiusaamisen olevan syy tähän murhenäytelmään, moni lapsi traumatisoituu. Kaikki ne lapset, jotka niin entisessä kuin nykyisessäkin koulussa miettivät, ovatko olleet jollakin lailla osallisia - tai peräti syyllisiä - siihen, että heidän luokkatoverinsa ryhtyi näin äärimmäiseen tekoon.

Jokirannan koulussa niin oppilaat kuin henkilökunta miettii, olisiko tragedia ollut vältettävissä, ja luultavasti samaa mietitään tekijän edellisessä koulussa. Halutaanko oikeasti, että valtaisa määrä eri ikäisiä ihmisiä syyllistää itseään ja pohtii, mitä kaikkea itse olisi voinut tehdä toisin?

Lasten kohdalla tämä on vakava kysymys; on aivan hirveää ajatella, että tekijän koulukaverit niin entisessä kuin nykyisessä koulussa joutuvat miettimään omaa osallisuuttaan tapahtumaan, johon heillä todennäköisesti ole ollut osaa eikä arpaa. He traumatisoituvat, eikä heidän syyllisyydentunteensa katoa.

Julkisuudessa olisi enemmän kuin tärkeää tuoda esille sitä tosiasiaa, ettei koulukiusaaminen aiheuta tällaisia tragedioita. Yksikään koulukiusaaja ei ole syyllinen siihen, että vantaalaiskoulussa kävi näin kuin kävi.

Poistin toiseen kirjoittajaan kohdistuneen allekirjoitukseni, koska se oli aivan hirveä.


   
ReplyQuote
Share: