Nimimerkki Yksi meistä kirjoittaa Helsingin Sanomissa 28.12.2024 näin:
Puolisoni sairastaa vakavaa mielen sairautta ja on siksi eläkkeellä. Lääkityksestä huolimatta hänen kuntonsa on huono. Silti hänet kirjattiin muutama vuosi sitten ulos psykiatrisesta erikoishoidosta ja on siitä lähtien ollut terveyskeskuksen varassa.
Viime vuoden alusta lähtien (2024) hänen psyykkinen ja fyysinen kuntonsa on vaihdellut kuitenkin kokonaisuutena laskien.Itse olen enemmän hoitaja kuin puoliso. Välillä jaksamiseni on äärirajoilla. Viimeiset vuodet olen toiminut virallisestikin puolisoni omaishoitajana ja saanut työstäni alinta palkkioluokkaa. Virallinen omaishoitajuus oli kiven takana, koska aikuissosiaalityön käyttämät kysymyspatterit on laadittu lähinnä fyysisiä ja kehityksellisiä toimintarajoitteita kärsiville henkilöille, eivätkä ne ota huomioon psyykkisten sairauksien aiheuttamia moninaisia toimintarajoitteita.
Lakisääteiset lomani ovat pitämättä, koska hyvinvointialueellamme ei ole tarjota kuin dementiaosastoa ja palveluseteliä, jonka arvo ei riitä kuin tunnin hoitoon sekä läheisen järjestämään sijaishoitoon, joka ei meidän tapauksessamme onnistu. Myös sosiaalitoimen maksusitoumusta on vaikea saada lyhytaikaiseen kuntouttavaan palveluasumiseen yksityisessä tai kolmannen sektorin paikassa. Taloudellinen tilanteemme ei salli yksityistä hoitoa.
Terveyskeskuslääkärille on vaikea päästä. Tilasin puolisolleni ajan; hän sai sen yli kahden kuukauden päähän. Tunnemme olevamme tuuliajolla, mutta yrittää pitää. Se vie voimia – molemmilta!
Kroonisia psyykkisiä sairauksia potevat ja heidän perheensä on jätetty oman onnensa nojaan. He ovat väliinputoajia, joiden avun saanti on vaikeaa. He kärsivät ja lopulta kuolevat omaan sairauteensa jättäen jälkeensä liudan surevia omaisia ja ystäviä. Kaikki nämä kuolemat ja mittaamaton kärsimys, voitaisiin estää adekvaatilla hoidolla, johon kuuluu vähintäänkin sairaalahoito itsemurhavaarassa oleville ja läheisille tuki, jonka he tarvitsevat ja ansaitsevat.
Kirjoituksessa on yksi myönteinen asia: psykiatrisen potilaan omaishoitaja on hyväksytty viralliseksi omaishoitajaksi, ja hän saa työstään korvauksen. Alimmassa palkkioluokassa, mutta kuitenkin...
Mitään muuta myönteistä tekstissä ei ole, vaan se kertoo asiat suoraan niin kuin ne ovat: Kroonisia psyykkisiä sairauksia potevat ja heidän perheensä on jätetty oman onnensa nojaan. He ovat väliinputoajia, joiden avun saanti on vaikeaa.
On karu tosiasia, että kroonisia psyykkisiä sairauksia sairastavia ihmisiä ei nykykäsityksen mukaan ole olemassa. Sanakin sen kertoo: mielenterveyskuntoutujat. Mitä tehdään niille ihmisille (omaisineen), jotka eivät ole mt-kuntoutujia vaan elämänsä loppuun asti sairastavia kroonikkopotilaita?