Totuus terapioista

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja elollinen » 13 Elo 2015, 19:52

Lette kirjoitti:
joker kirjoitti:
Mielestäni olisi rehellistä myöntää ja hyväksyä se tosiasia, että on ihmisiä, joita psykoterapiat auttavat ja hoitavat. Ei tämän asian toteaminen ja myöntäminen ole keneltäkään pois.


Ja rehellistä ois myös myöntää että suurimalle osalle siittä terapiasta on pelkkää haittaa.


joker: Ja rehellistä ois myös myöntää että suurimalle osalle siittä terapiasta on pelkkää haittaa

Olen itse ollut analyyttisessä terapiassa ja vähän opiskellutkin sitä. Terapiassa on eräs keskeinen asia tunteiden kunnioittaminen, pätee myös kielteisiin tunteisiin. Kun ihminen kunnioittaa tunteita, hän pääsee tasapainoon niiden kanssa. Jos yrittää vähätellä esim. vihaa, se pyrkii entistä vahvemmin esille.

Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän ajan eli "paraneminen" on elinikäinen tapahtuma.


Joker, mielestäni et taaskaan näe metsää puilta, olet olevinasi terapiankin asiantuntija, vaikkei sinulla ole siitä minkäänlaista omakohtaista kokemusta. P?itäisi varoa antamasta yleistävää lausuntoa asiasta, josta ei ole harmainta aavistusta.
Et voi puhua muitten suulla, tästä on ollut puhetta ennenkin.

Itsekukin pyrkii löytämään ratkaisunsa omakohtaisten kokemustensa perusteella.
joker: Ja rehellistä ois myös myöntää että suurimalle osalle siittä terapiasta on pelkkää haittaa

tuokin on täysin tuulesta temmattu ja vailla perusteita.

Itse olen Letten kanssa siitä samaa mieltä, että paraneminen on elinikäinen prosessi, jota ihmisen on pidettävä yllä kaikkien niitten mahdollisuuksien mukaan, joita hänelle on tarjolla.
"Pitäisi olla tikka. Saisi elantonsa takomalla päätään puuhun.:)"
Avatar
elollinen
Peruskäyttäjä
 
Viestit: 2807
Liittynyt: 30 Elo 2011, 15:36

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja joker » 13 Elo 2015, 19:57

Ihan vitun sama
joker
 

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja apuataaltako » 13 Elo 2015, 20:21

Missähän minä olisin ilman terapioita? En ainakaan tässä omalla kotisohvalla. Sairaalassa, kuollut, jossain muualla kuitenkin. Jonkun perverssin narisistin uhrina..Itse tarvitsen niitä silloin tällöin, ystäviä ei ole ja vaikka olis, niin on asioita joissa ammattilainen auttaa parhaiten ja pääsen taas pätkän elämääni eteenpäin.
apuataaltako
Peruskäyttäjä
 
Viestit: 484
Liittynyt: 16 Huhti 2014, 16:33

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja Lette » 14 Elo 2015, 14:28

apuataaltako kirjoitti:Missähän minä olisin ilman terapioita? En ainakaan tässä omalla kotisohvalla. Sairaalassa, kuollut, jossain muualla kuitenkin. Jonkun perverssin narisistin uhrina..Itse tarvitsen niitä silloin tällöin, ystäviä ei ole ja vaikka olis, niin on asioita joissa ammattilainen auttaa parhaiten ja pääsen taas pätkän elämääni eteenpäin.


Kyllä terapiat auttavat ainakin osittain. Omasta motiivista on paljon kiinni kuinka pitkälle haluaa mennä.
Ei terapia ole lepotuolissa istumista, vaan työtä. Loppujen lopuksi kun menään syvälle ihmiseen;
ihmisen voi parantaa vain ihminen itse, terapeutti on arvokas apu, jota ihminen käyttää tervehtyäkseen.
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja elollinen » 14 Elo 2015, 15:03

Syvälle, liian syvälle itseensä, sisimpäänsä meneminen, saattaa olla myös hyvinkin traumaattista. Mikäli ihminen jollain tavoin johdatellaan tiettyyn päämäärään, mennään hakoteille. Mielestäni se matka on tehtävä itse ja siinä tahdissa, joka sopii itselle.
Ihan yksin kuitenkin harva tästä selviytyy. Terapeutillla on vaadittava ammatillinen kokemus, jonka avulla yhdessä availlaan mielen solmuja.

Saattaa kestää vuosia, ennenkuin ihminen on valmis avaamaan sisimpänsä. Joku ei siihen pysty koskaan. Mielestäni onnistuneen terapian on tarkoitus luoda ne eväät ja antaa ne työkalut, joitten avulla oppii ymmärtämään miksi on ja miksi ei...
Vastaukset syntyvät terapiaistuntojen avulla, mikäli syntyvät.
Riippuu suuresti terapeutin taitavuudesta ja ihmismielen yhteistyöhalukkuudesta. Ne eivät kerralla tai kahdella rakennu, vaan pala palanen kerrallaan yritetään koota elämän palapeliä sekä helpottaa tulevaa elämää-

Jotensakin näin hahmottelisin hyvän terapian.
Mitään yhtä ainoaa totuutta ei ole. Jokaisella on oma totuutensa ja sen mukaan pitäisi siellä edetä.
"Pitäisi olla tikka. Saisi elantonsa takomalla päätään puuhun.:)"
Avatar
elollinen
Peruskäyttäjä
 
Viestit: 2807
Liittynyt: 30 Elo 2011, 15:36

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja apuataaltako » 14 Elo 2015, 15:43

Mulla on nyt niin toimiva terapia kuin voi olla, jokaisen euron väärtti. Jotenkin se loksahti heti alussa. Voi olla 15v sitten en ollu valmis tai terapeutti oli väärä tai hänen suuntauksensa väärä. Tää nykyinen toimii niin hyvin. Puhun ja saan sanottua, silloin 15v sitten en puhunu juur mitään. Me oikeesti keskustellaan.

Mä jatkan vielä, koiramurheet mun on vielä jaettava, en muuten siitä ikinä eheydy.
apuataaltako
Peruskäyttäjä
 
Viestit: 484
Liittynyt: 16 Huhti 2014, 16:33

Re: Totuus terapioista

ViestiKirjoittaja lilian » 16 Elo 2015, 16:17

Minä olen tarvinnut ja tulen tarvitsemaan terapiaa jatkossakin. Olen oppinut käsittelemään ahdistusta omatoimisesti. Olen oppinut tunnistamaan sairauteni ennakko-oireita ja siten oppinut myös reagoimaan oireisiin ajoissa. Olen saavuttanut sairaudessani tasapainon ja olen oppinut hyväksymään sairauteni siten, että minä hallitsen sairauttani eikä sairaus minua.
Yksi tärkeimmistä syistä käydä terapiassa on se, että haluan varjella lapsiani. En halua purkaa pahaa oloani (masennuksen tai sekamuotoisen jakson aikana) enkä liiallista iloani (hypon aikana) lapsiini enkä mieheeni.
Jotta terapia onnistuisi, täytyy olla valmis henkisesti raskaaseen prosessiin. Tulokset eivät synny hetkessä, vaan ne vaativat useamman vuoden tiiviin terapiatyöskentelyn.
lilian
 

Edellinen

Paluu Terapia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa