Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

Yleistä keskustelua mielenterveysaiheista

Valvoja: eBeta

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 01 Marras 2016, 10:33

16 | Terveydenhoitaja 6/2016

Miten kohdata vihaisia ja tyytymättömiä asiakkaita terveydenhuollossa


Meidät on niin vahvasti kasvatettu kieltämään tunteitamme, että joudumme opettelemaan
tietoisesti tunteiden hyväksyntää, niiden kuuntelemista ja kunnioittamista itsessämme ja toisissa. Jos todella tiedostaa itsessään vapauden ja vastuun tuntea, niin silloin ei tule mieleen syytellä toista, ei potilasta eikä työtoveria, omien tunneryöppyjen aiheuttajaksi. On tärkeää, ettemme kiellä itseämme tuntemasta vaikkapa loukkaantuneisuutta, vaan sallimme sen, pysähtyen tietoisesti tuntemaan sitä. Tunnetta ei tarvitse ilmaista, riittää kun sen hyväksyy itsessään. Näin asiakkaan yritykset manipuloida tunteilla, kuten tyytymättömyydellä, vihaisuudella tai loukkaantuneisuudella, eivät saa sinusta tukahduttavaa otetta, vaan osaat kohdata häntä kuuntelevasti ja kunnioittavasti. Jos sinä kohtaat vihaisen (tai hätää ja pelkoa tuntevan) asiakkaan, ja olet jo kertonut tilanteen asiallisen puolen, älä yritä rauhoitella häntä järkiperäisesti, vaan pysähdy kohtamaan hänen vihansa. Vihainen ihminen ei ole ”järjen maailmassa”, joten kuuntele häntä tarkkaavaisesti ja kunnioittavasti, voit ehkä toistaa sitä mitä hän kertoo, jotta hän havaitsee, että sinä todella kuuntelet. Sitten voit ehkä kysyä, miltä hänestä tuntuu tässä tilanteessa. Pyri siihen, että hän huomaa sinun olevan kiinnostunut ja kunnioitat juuri hänen tunnettaan. Näin hän kokee tulleensa ”nähdyksi” mikä on hänen suurin välitön tarve. Tämä on hänelle suuri helpotus.
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 03 Marras 2016, 17:23

16 | Terveydenhoitaja 6/2016

Yhteiskunnassamme vallitsee voimakas kilpailun ja itsekkyyden henki. Se on yksi tärkeä syy siihen, että ihmiset sairastuvat psyykkisesti ja fyysisesti tuntiessaan jatkuvaa epävarmuutta, hätää, voimattomuutta ja vihaa. Tämä ilmenee hoitotyössä jatkuvana kiireenä, ainaisina muutoksina ja vaativuutena työilmapiirissä. Inhimilliset arvot, kuten myötätunto ja yhteisöllisyys, ovat saaneet väistyä säästöpaineissa ja voitontavoittelussa. Ei ihme, että hoitotyöntekijät kokevat tilanteen hyvin usein turhauttavana ja tuskallisena.

Pertti Simula
FM, psykoanalyytikko, kansalaisaktivisti
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 09 Marras 2016, 18:26

Terveydenhoitaja 6/2016

Pahaa voidan korjata vain hyvällä

Pahaa voidaan korjata vain hyvällä Mitään pahaa ei voi korjata toisella pahalla.
Rakkaus on elämän perustunne. Jokaisella on oikeus ja terve tarve rakkauteen.
Rakkaus ei suinkaan ole passiivisuutta, vaan se merkitsee, että toimimme estääksemme
esimerkiksi toisen aggression ja johdattelemme häntä tiedostamaan, kuinka hän sisäisessä
mielessä toimii itseään vastaan.
On parempi vahvistaa sitä, mikä on tervettä ja mahdollista, kuin keskittää huomio sairaaseen
ja antaa siten valta virheille. Tämä ei tarkoita, että ummistaisi silmänsä ongelmilta, vaan sitä,
että käsittelee niitä hyvällä. Pertti Simula
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Varpu1 » 11 Marras 2016, 12:32

Hyvä tahto muita kohtaan on inhimillistä ja rakkaudellista. Rakkaudellinen suhtautumistapa
on asenteellista, suuntautumista positiivisesti, hyväksyen erilaisuudet ja heikkoudetkin.

Tunteet vaihtelevat päivittäin, hetkittäin. Saattaa olla yliherkkiä vaiheita elämässä,
jolloin tunteisiin reagoi voimakkaasti, kuin mimosa. Omia ja muidenkin tunteita tulee
kuunnella, ottaa vastaan tunteiden viestejä ja niiden merkityksiä. Itku ja nauru vapauttavat
jos asiat ja tapahtumat kokee raskaina, vaikeina. Tunteille tulee antaa niille kuuluva arvo,
ne ovat osa meitä ja sielunelämäämme.
Varpu1
Peruskäyttäjä
 
Viestit: 196
Liittynyt: 17 Marras 2015, 22:22

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 03 Helmi 2017, 19:19

Tuli esiin pieni mutta olennainen yksityiskohta. Huomasin conscientia-metelmän ja
tavanomaisen psykologian erään eron. Tavanomaisesti psykologia pyrkii siihen, että
ihminen muistaisi traumaattisen tapahtuman voidakseen purkaa sen.

Conscientia-menetelmässä pyritään itse tilanteessa syntyneen tunteen
havaitsemiseen. Tätä tuskallista tunnetta (ahdistus, pelko, viha, nöyryytys....)
ihminen ryhtyy vallitsevan mallin mukaan torjumaan (pako ja/tai taistelu).
Conscientiassa pyritään nimenomaan tunteen, ei niinkään tapahtuman,
hyväksymiseen, tiedostamiseen ja siten vapautumiseen. Muistaen että ihminen
on täysin vapaa tuntemaan. Vain vapauden tuntiessaan ihminen voi kokea
vapautusta. Pertti Simula
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 29 Maalis 2017, 12:09

Kun puhutaan tunteista, on hyvä muistaa Tolstoin näkemys.

Tolstoi taiteesta tunteena:

Sen mukaan taiteen päämäärä tulee olla tunteen ilmaisu.

Hänen mukaansa kyse on ruuan tapaisesta perus-asiasta;
ruuan tulee ravita eikä tyydyttää yläluokan vinoutunutta makua.
Taide ei ole nautintoa eikä huvitusta, vaan paljoa tärkeämpää.
Se on ihmiskunnan elämän orgaani, joka muuttaa järjen vakaumuksen
tunteeksi.
Taiteen tarkoitus on ilmaista tunnetta ja siten palvella ihmisten välistä viestintää.
Tolstoi vertaa taidetta kommunikointiin: ?...sanojen avulla ihminen ilmoittaa
ajatuksiaan toisille, taiteen avulla hän taas ilmaisee tunteitaan.
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 04 Touko 2017, 13:41

Tunne

Tunne on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys. Universaaleja tunteita ovat esimerkiksi pelko, inho ja rakkaus. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin. Wikipedia
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 07 Touko 2017, 14:24

Ihminen on vapaa tuntemaan. Kasvatuksen tarkoituksena on oppia hyväksymään
ja kunnioittamaan tunteita. Oppia tiedostamaan omaa ja muiden tapaa tuntea.

Jokaisessa ihmisessä on kaikki inhimilliset tekijät, rikkaudet sekä estot. Olemme
toinen toistemme sisäisiä peilejä. Se on itsetuntemuksen perusta.

Ihmisen käytös ja toiminta ovat seurausta hänen tunne- ja ajatustoiminnastaan.
Jos hän loukkaa toista, on se seurausta siitä, että hän loukkaa sisimmässään itseään.

Virheet ovat osa luonnollista oppimisprosessia. Kehittää ymmärrystä ja suvaitsevuutta
inhimillisiin heikkouksiin, estoihin. Pertti Simula
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 16 Kesä 2017, 10:35

Syntyessään lapsi joutuu heti vanhempien vallankäytön kohteeksi. Kun lapsi oppii ja
käyttäytyy oikein, vanhemmat iloitsevat. Kun lapsi ei opi tai tekee väärin, vanhemmat
hermostuvat ja turhautuvat, jonka lapsi kokee hylkäämiseksi. Hylkääminen on pikkulapselle
suuri vaara koska hän on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Hän yrittää tehdä kaikkensa,
etteivät vanhemmat hylkäisi.

Hän oppii nopeasti tajuamaan, että vanhemmat eivät pidä siitä, että on tyytymätön, itkee,
pelkää tai on vihainen. Tätäkin kautta lapsi oppii, ettei saisi tuntea kielteisiä tunteita, ne
täytyy piilottaa, että tunteet ovat lähestulkoon kiellettyjä.

Tämä kirjoittamaton laki vahvistuu, kun lapsi astuu koulun ovesta sisään tai myöhemmin
siirtyy palkkatyöhön. Tässä siis opiskellaan omien (ja muiden) tunteiden nujertamista. Se on
itsensä nujertamista, onhan tunne hyvin keskeinen osa ihmisen olemassaoloa.
Pertti Simula
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 02 Heinä 2017, 11:18

Herkkyyden mitta on vaativuuden voimakkuus omien ja toisten tunteiden suhteen

Herkkyyden mitta on vaativuuden voimakkuus omien ja toisten tunteiden suhteen.
Herkkä ihminen haluaa kovasti hyvää. Tämä halu merkitsee usein vaatimusta hyvään.
Herkkä haluaa, että kaikki olisivat iloisia ja tyytyväisiä, kukaan ei saisi olla vihainen tai
hylkäävä. Herkkä tekee kaikkensa estääkseen tällaiset ”vaaralliset” tunteet toisissa ja
itsessään, vaikka juuri tästä syystä niitä aivan erityisesti tuntee.
Hyvän haluaminen on rakkautta mutta hyvän vaatiminen on rakkauden vastakohta. Rakkaus
on hyväksymistä, mikä tarkoittaa sitä, että hyväksyy itsen ja toisen sellaisena kuin itse tai
toinen on ja samalla pyrkii auttamaan itseä tai toista. Että pyrkii auttamaan ilman
vaatimusta, että se toinen (tai oma itse) haluaisi ottaa avun vastaan.
Pertti Simula
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Orthon » 16 Elo 2017, 00:55

Kun minulle tulee hyvä ja rauhaisa olo, silloin vasta tajuan missä tuskassa usein olen ollut. Vuosien mittaan tuska on toki harvemmin esillä ja se on miedompaa, mutta vasta, kun koen hyvää oloa, ymmärrän ja tajuan aiemman tuskani, joka oli suorastaan saatanallista.
Totta sittenkin, tai sitten ei.
Orthon
Hopeajäsen
 
Viestit: 1867
Liittynyt: 08 Helmi 2014, 16:30

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 17 Elo 2017, 14:15

Ptaah kirjoitti:Kun minulle tulee hyvä ja rauhaisa olo, silloin vasta tajuan missä tuskassa usein olen ollut. Vuosien mittaan tuska on toki harvemmin esillä ja se on miedompaa, mutta vasta, kun koen hyvää oloa, ymmärrän ja tajuan aiemman tuskani, joka oli suorastaan saatanallista.


Asia on juuri niin kuin sanot. Pahuutta ja vaikeuksia tulisi katsoa hyvyyden ja rakkauden valossa,
Silloin näemme ne oikeassa suhteessa todellisuuteen. Rakkaushan on meidän perusolemuksessamme.
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 23 Syys 2017, 10:31

Kun yritämme havaita,
mikä on toisen paras puoli,
olemme tuomassa esiin parhaan puolen itsestämme.
Wlliam Arthur (1921-94)
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Re: Ajatuksia tunteesta ja miltä tuntuu

ViestiKirjoittaja Lette » 10 Joulu 2017, 15:13

Voiko olla suurempaa ihmettä
kuin se, että hetken verran
katsomme asioita toistemme silmin?
-Henry David Thoreau
Lette
Hopeajäsen
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:24

Edellinen

Paluu Yleistä mielenterveydestä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 2 vierailijaa