MIKSI NUJERRAMME TUNTEITA

[Lette]

1 Kielteiset tunteet, kuten ahdistus, pelko, viha, katkeruus, häpeä, syyllisyys, alemmuus, kykenemättömyys, toivottomuus, suru... ovat tuskaisia tunteita, niistä haluaa eroon.
2 Tiedostamme että ne aiheuttavat kielteisiä seurauksia terveyteemme, ne merkitsevät stressiä, emme halua niitä.
3 Pienestä pitäen meitä on opetettu: lopeta tuo kiukuttelu. Älä nyt enää itke. Ei tässä mitään pelättävää ole. Täytyy olla myönteinen vaan. Ole nyt kiltti ja hyvä. Tunteiden vähättely on keskeistä kaikissa kulttuureissa. Tunteet ovat tabu.

Tässä kolme keskeistä syytä miksi opimme kieltämään itseämme tuntemasta ja kuinka emme halua tietoisuutta tavastamme tuntea. Näin siis nujerramme itse itseämme, onhan tietoisuus aivan tunteen elimellinen naapuri (tai ovi) keskeisin tekijä olemassaolomme kannalta. Uskon että tässä piilee kaiken vallankäytön psykologinen tekijä (johon palaan eri tekstin myötä).

Jatketaan pohdintaa. Meitä ei suinkaan opeteta psykologiassa, että ihmisinä olemme täysin vapaita tuntemaan. Meitä ei auteta tiedostamaan, että vapauteen liittyy juuri saman suuruinen vastuu, että vapaus on synonyymi vastuulle. Liitämme vastuu vaatimukseen, joka on vapauden vastakohta.

Tunteiden nujertaminen on jotain hyvin itsetuhoista mutta ei suinkaan tarkoituksellista eikä tiedostettua valintaa. Olemme tässä ennen kaikkea uhrin asemassa.

Luulen että olisi hyvä pysähtyä päivittäin pohtimaan ja tuntemaan tietoisesti tunteitaan. Irrottaa ne niin sanotuista syistä, poistaa kysymykset miksi. Keskittyä ikään kuin aistimaan ja tuntemaan vaikka ahdistuneisuutta sellaisenaan, kuvata sitä mielessään. Sekä pyrkiä hyväksymään sitä. Samalla liittää sen tuntemiseen tietoisuuden vapaudestamme tuntea mitä vaan tunnemme. Vapaudessa on aina kysymys vapautumisesta.
Pertti Simula

[Lette]

Äitini kertoi minun lapsena itkeneen usein.
Itkuuni äitini vastasi lohduttavalla äänellä: "älä itke."
Aloin itkeä entistä enemmän. Ymmärrän aikuisena, että minua
estettiin tuntemasta, mitä haluisin tuntea, surua ja pahaa mieltä.
Koin, että minua ei hyväksytty sellaisena kuin olin. Äitini uskoi
auttavansa. Tunteiden ilmaisun tärkeyttä ei tiedostettu.

[Varpu1]

Tunteet ovat elämän suola, oppaamme elämässä. Ne voivat
vapauttaa ja puhdistaa olotilan ja sisäiset lukkomme.
Elämä ilman tunteita olisi köyhää ja ikävää, ei edes
mahdollista; omat tunteet voi kyllä salata muilta.

Käyttäytymistämme estää usein häpeä; emme saa tai kehtaa
itkeä muiden nähden, julkisesti, yleisissä paikoissa. Menetämme
"kasvomme", näytämme heikoilta, uskomme näin. Suru ja mielipaha
pitää kätkeä muilta. Mitä sitten pelkäämme ja häpeämme?
Tunteiden näyttämistäkö? Vihan tunne, kiukku, saattaa olla
hyväksi kokea itsemme vuoksi, mutta joskus sen esille tuominen
ja muille näyttäminen voi olla kiusallista, hävettävää, paljastavaa.
Ajallaan käsittelemättömämme suru voi pitkittyä ja jäädä
klimpiksi sisällemme ja täten vaikeuttaa vapaata elämää.

[Lette]

Olemme henkisiä olentoja, mistä juuri tunteet kertovat.
Materialistisessa kulttuurissa korostetaan usein järkeä.
Silloin on hyvä muistaa,että ihmisen järki ei kerro kaikkea,
vaan antaa kapea-alaisen kuvan todellisuudesta.
Tarvitsemme tunteita todellisuudeen kokonaisvaltaiseen kokemiseen,
siksi tunteita tulisi kunnioittaa,